torstai 4. tammikuuta 2018

Devilment - The Great and Secret Show (2014)

Kun Cradle of Filth julkaisi surkean The Manticore and Other Horrors -levynsä AD 2012, olin valmis sanomaan hyvästit bändille, joka oli ollut minulle pitkään erittäin tärkeä tekijä äärimetalliin tutustuttamisessa sekä äärimetallin saralta. Ja nyt ne puristit siellä takarivissä hiljaa: Cradle of Filth oli oikeasti hyvä bändi monen levyn ajan vuoden 1996 jälkeenkin - kyllä, harha-askelia sattui mukaan, mutta ainakin bändi kokeili uutta epäonnistuessaankin. Epäonnistuneista kokeiluista huolimatta päämäärätön The Manticore and Other Horrors tuntui lopulliselta, todistukselta siitä, että yhtyeellä ei ollut tekemisessään enää punaista lankaa. Tämä kauhukuva osoittautui (onneksi) vääräksi, mutta kun Dani Filth kertoi tekevänsä ensimmäistä levyä uuden projektinsa Devilmentin kanssa, valikoin parasta levyä Saastan kehdon hautajaisten taustamusiikiksi.

The Great and Secret Show ei ole ollenkaan niin huono kuin monet tahtovat antaa ymmärtää - tässä sitä voisi verrata joihinkin tämän vuosituhannen Cradle of Filth -levytyksiin, joita pidetään näköalattomien puristien keskuudessa suurinpiirteen kunnianloukkauksina. Tyyli on varsin lähellä Cradle of Filthiä, vaikka kummassakaan bändissä Dani Filth ei ole ollut sävellysvastuussa; eikä yhtäläisyys ole peräisin yksistään Filthin tunnistettavasta ja monien inhoamasta tulkinnasta, vaan joku Even Your Blood Group Rejects Me (kuinka typeriksi voi biisien nimet mennä?) voisi mennä melkeinpä semmoisenaan Cradlen levylle. Tietenkin tällainen suora vertailu on epäreilua, etenkin kun Devilment tekee paljon oikein ja yrittää parhaansa mukaan erottua nokkamiehensä pääbändistä, mutta minkäs sille tekee, että soundi ja sävellykset ovat kaikesta huolimatta niin samankaltaisia...? Jos viedään tätä vertailua pidemmälle, heittäisin The Great and Secret Show'n jonnekin Goodspeed on Devil's Thunderin ja Darkly, Darkly, Venus Aversan välimaastoon, tyylillisesti (joskin useammilla teknoelementeillä) ja laadullisesti - tämä ei välttämättä kuulostaisi kummalliselta kehulta, mutta minulle nuo kaksi levyä mahtuvat Cradlen top 5 -kiekkojen joukkoon.

Ah, kuulen tänne saakka, kuinka puristit itkevät, corpset valuen. Ääni on suloisimpia pitkään aikaan.

Devilmentin esikoinen on parempi kuin osasin alunperin odottaa. Hatunnosto.