At the Gates - At War with Reality (2014)

Mun on pitkään, melkein kymmenen vuotta (ei, niin kauan ei ole edellisestä blogitekstistä, vaikka samalta se tuntuukin, haha) perehtyä At the Gatesiin yhtä levyä paremmin. Ostin Sen Yhden Levyn vuonna 2008 ja olen kuunnellut sitä tasaisesti siitä saakka, mutta yhtyeen varhaisempi tuotanto on jäänyt hankkimatta ja, täten, tutustumatta. 2014 bändi teki paluun ja reunionkiekko At War with Reality keräsi kovat kehut, mutta, At the Gates -laiminlyöntityylilleni uskollisesti, kiekko jäi hankkimatta, kunnes vuoden 2017 syksyllä bongasin sen alennetulla hinnalla ja ajattelin, että vittujen vittu, kai se pitäisi ottaa haltuun.

Hyvä että otin, koska At War With Reality on erittäin laadukas levy. Se ei kuulosta siltä, kuin At the Gates ei olisi koskaan lopettanutkaan, vaan siltä, että bändillä oli parinkymmenen vuoden levytystauon jälkeen kova halu näyttää, että turpaanveto sujuu edelleen. Etenkin, kun ottaa huomioon The Hauntedin (eli At the Gatesissa vaikuttavien Björlerien toisen bändin) levytysten heikon tason sitten erinomaisen rEVOLVErin. Samalla tavalla myös vuoden 1995 perään haihatteleminen on turhaa, koska niin hyvä kuin Slaughter of the Soul on, sen toistaminen ei tuottaisi mitään muuta kuin epätoivoisen fanipalveluksen, joka olisi oikeasti pelkästään napakka kantapääisku munille, sillä bändin jätkät eivät enää ole parikymppisiä angstisia myöhäisteinejä, vaan keski-ikäisiä ukkoja. At War with Reality on selvää jatkumoa Slaughter of the Soulista, mutta on silti oma juttunsa. Juuri näin reunionit pitäisikin tehdä. Lisäksi kappalemateriaali on helvetin hyvää, ihan oikeasti, ja... Vitut, kyllä mä aion sanoa tätä yhdeksi onnistuneimmista reunionlevyistä koskaan.

Liian monesti reunionlevyt ovat kuvaamani kaltaisia "hei, älkää viittikö olla tollasia, kyllä me ollaan ihan samanlaisia kuin silloin joskus, vaikka eihän me oikeesti olla ja ei me haluttais tätä levyä tehä, mutta kun managementti vaatii ja rahaahan tällä tekee" -pökäleitä. Aivan liian harvoin reunionkiekolla saadaan mitään taiteellista uskottavuutta aikaiseksi, vaan 90% ajasta ne ovat pelkkä ohuita valeasuja oikeuttamaan uuden maailman- ja, usein, jäähyväiskiertueen... vai pitääkö ne vetää perä-perää, että jäähyvästeissä on mitään uskottavuuden kaltaistakaan? Voiko sitten alkaa pyörtää sanoja kesken kiertueen, että ei me koskaan sanottu, että me lopetetaan tähän, vaan että me ei enää tehdä maailmankiertueita, mutta muutamia keikkoja voidaan heittää tasaisin väliajoin, kun rahat alkaa olla lopussa.