Cattle Decapitation - Monolith of Inhumanity (2012)

Cattle Decapitationin Monolith of Inhumanity on yksi rankimpia levyjä, joita kokoelmastani löytyy - musaa ei voi sanoa, edes rankalla ironia- ja sarkasmikertoimella, suositella kuin kaikkein paatuneimille äärimetallidiggareille. Riffit ovat koukeroisia, helvetillisen teknisiä, tempo on tasaisesti yli kahdensadan, solisti Travis Ryan repii itsestään niin epäinhimillisiä ääniä irti, että pakkohan sitä on suu auki kuunnella. Levyn kutsuminen raskaaksi ei tee sille oikeutta, kuten ei myöskään sen kutsuminen onnistuneeksi kiekoksi - se on nimittäin epäinhimmillisen murskaavaa kuultavaa, mutta myös maailmanluokan levytys.

Muistan joskus 2000-luvun alkupuolella lukeneeni Soundista uutista, jossa kerrotiin kuinka pienehkö grindcore-bändi nimeltä Cattle Decapitation oli onnistunut huitaista herhiläispesää levynsä To Serve Man kansikuvalla, jossa yhteenparsittu ihmisvainaja tarjoaa lautasella vasemman kätensä ja rintansa lihaa. Ilmeisesti pari vuotta myöhemmän kolmoslevy Humanure-levyn kansi ei shokeeranut samalla tavalla, koska siinä oli lehmä kohtuullisen verisessä kontekstissa. Tässä on kaksi pointtia: 1) Cattle Decapitation on päätynyt kauas musiikillisilta juuriltaan ja 2) yhtyeen sanoituksissa on, kun rujoa pintaa hiukan rapsuttelee, kantaaottavuutta nimenomaan lihateollisuutta vastaan. Käydään näistä pointeista toinen ensin ja palataan musiikilliseen evoluutioon kohta.

Kiitos oranssin miekkosen, ilmastonmuutos on jälleen, syystäkin, esillä. Menemättä enempää politiikasta nillittämiseen, sanottakoon, että maapallon säilyttäminen elinkelpoisena ei pitäisi olla poliittinen kysymys. Tuon tämän esiin, koska Monolith of Inhumanityn avausraita, The Carbon Stampede, ottaa aiheeseen kantaa (kun death metalin retotiikka riisutaan) paremmin ja perehtyneemmin kuin Yhdysvaltojen presidentti:

Disaster comes in waves
Time is hunting us, running us down
With a smoking gun pointed at our faces
Predators of the self and ecologically homicidal maniacs
Killing machines
Transfixed on ruining everything

Eihän tämä mitään nerokasta rock-lyriikkaa ole, mutta se sisältää (mikä on death metal -bändeille valitettavan harvinaista) oikean pointin ja sanoman. Samanlaiseen kontekstiin, jossa yritetään järkyttämällä ja karrikoimalla saamaan aikaan muutosta tai ainakin eettistä pohdintaa, myös vanhat kansikuvat olisi hyvä asettaa.

Se grindibändi, josta joskus kuulin, jäi tsekkaamatta yli vuosikymmeneksi, koska en vieläkään käsitä grindcorea genrenä. Vasta viime kesäisessä Tuskassa, kun bändi avasi festarin päälavan ilottelut, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kuunnella keikan läpi, kun kaikki ovat niin kovin kehuneet. Eivätkä suotta, sillä armottoman rankka ja koukeroinen death metal ei ollut edes lähellä sitä nopeutta nopeuden takia -grindiä, jonka ymmärtäminen on vältellyt minua näin pitkään. Levy piti hankkia ja tässä sitä ollaan, monttu auki. Monolith of Inhumanity on juuri niin hyvä kuin muut antavat ymmärtääkin... olettaen, että olet kaltaiseni degeneraatti, joka voi näin törkeästä melusta digata.

P.S. Lupasin vessavitsin. Olen yrittänyt keksiä sellaista viikon verran, mutta pääkoppa lyö tyhjää. Jotenkin se liittyisi Cattle Decapitationin lyriikka-aiheisiin ja ulosteeseen. Ehdotuksia otetaan vastaan.