Rotten Sound - Cycles (2008)

Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että grindi ei ole minulle. Pidän musiikissa draamasta, ja juuri se grindistä tuntuu puuttuvan: grindi on nopeutta nopeuden itsensä takia, ei tarinankerrontaa tai ylipäänsä muuta kuin räyhäämistä. Death metalista saan sentään irti sen, että kappaleissa on sisäistä variaatiota - eli ne eivät ole vain yhden riffin ympärille rakennettuja purkauksia. Esimerkiksi Deiciden kappaleet ovat oikeasti biisejä, eivät pelkkiä riffikoneistoja, joista loppuu pian puhti.

Miksi siis omaan Nasumin lisäksi Rotten Soundia? No, koska olen yrittänyt ymmärtää genreä, joka välttelee ymmärrystäni. Lisäksi, tyttöystäväni toi annoksen grindiä levyhyllyyn, kun muutimme kolme vuotta sitten yhteen, ja hän pitää grindistä. Olen sittemmin yrittänyt monesti käsittää, mikä tarkalleen grindissä kiehtoo, ja Cycles ei ole Graalin maljan tarjoileva pläjäys. Cycles on vain yksi grindilevy lisää - varmasti oikein mainio grindilevy, mutta ei minulle mitään muuta kuin puolituntia vauhtia vauhdin takia. Riffit tulevat, menevät ja biisikin vaihtuu ennen kuin ehtii edes kokonaista ajatusta muodostaa. En saa mitään irti musiikista, johon en pysty uppoutumaan ja panostamaan ajatteluani - ja minä olen vielä varsin vahvasti tunnepohjalta musiikkiin suhtautuva henkilö.

Ei minulla ole pointtia tässä tekstissä. En tajua grindiä, vaikka haluaisinkin, mutta se on vain liian epäintellektuellia (vaikka lyriikat ovatkin grindissä yleensä yhteiskunnallisesti kantaaottavia, jopa älykkäitä) musiikkia. Tätä se maisterintutkinto teki, niinkö? Kaiken pitää olla intellektuellia, hmm? Viattomuuteni on kuollut, pelkään, kun musiikissakin pitää älyllistä haastetta. Hetkinen, eihän tämä johdu tutkinnostani, vaan musiikkikriitikkostatuksestani! Kaikki on hyvin, olen kyyninen paska ihan muista syistä!

Jaahas, juttu lähti ns. lapasesta. Viiden tunnin yöunet tekevät sitä.