Six Feet Under - Commandment (2007)

Olen jo aiemmin sanonut, että Six Feet Under on typeryydessään ja huonoissa riffeissään oikeasti aika nautittava bändi. Okei, True Carnage on hit/miss-tyylinen tuotos, ja parhaimmillaankin yhtye on guilty pleasure -osastoa. Silti kaikki omistamani yhtyeen tekeleet ovat kuunneltavia ja omalla, jopa hellyyttävällä tavallaan nautittavia. Chris Barnesin heikkenevä tulkinta, yksiuloitteiset ja monotoniset sävellykset ja mukarankat sanoitukset, joiden kuuleminen hävettää, kuuluvat kaikki asiaan.

Näin ainakin ennen Commandmentia. Muistan ostaneeni monta Six Feet Underin levyä lyhyen ajan sisään joskus vuoden 2009 tai 2010 paikkeilla. Ostin Maxium Violencen, Bringer of Bloodin ja True Carnagen. En usko, että oli kulunut kovin pitkään edellisestä SFU-hankinnastani ennen kuin ostin Commandmentin, ja odotukseni olivat (suhteellisen) korkealla edeltäjiään (suhteellisesti) enemmän kehutulle tuotokselle. Tämä on hyvä pitää mielessä, sillä saattaa hyvinkin olla, hankin levyn jonkinlaisen Six Feet Under -ähkyn aikaan.

Kuinka ollakaan, kuraahan Commandment on. Se on ensimmäinen kuulemani Six Feet Under -levy, jolla se hellyyttävä surkeus ei ole enää hellyyttävää tai hauskaa - ensimmäistä kertaa se on vain tylsää kuultavaa. Biisit alkavat, junnaavat ja loppuvat; joskus tempo on kovempi, joskus hitaampi, mutta yksikään biisi ei A) kestä neljää minuuttia tai B) tarjoa mitään edes etäisesti uutta. Heikko sävellystyö, Barnesin heikko tulkinta ja heikko tuotantokin eivät yhdessä saa aikaan kuin heikon levyn.

Kuten sanoin, suurin uhri Commandmentilla on hauskuus: vanhemmilla Six Feet Under -levyillä saattoi kuulla, että Barnes ja kumppanit vain halusivat tehdä rokkaavaa death metalia, halusivat vain luoda musiikkia, tykkäsi kuka tykkäsi jos tykkäsi. Siinä oli omaa huolettomuutta, vaaratonta vaarallisuutta - bändi saattoi äänittää koko AC/DC:n Back in Blackin tai tehdä uransa parhaan levyn, eikä sinun mielipiteelläsi ollut asialle mitään väliä. Jos pidit siitä, hyvä; jos et, maailmassa on muitakin (rokkaavia) death metal -bändejä. Nyt, kuitenkin, bändi tuntuu vain tekemällä tehneen laiskan levyn, koska sitä heiltä odotetaan. Missä ovat levyn ikimuistettavat hetket, missä ovat Amerika The Brutalin kaltainen typeryys/nerous? Entä räväkkä pariminuuttinen The Day the Dead Walked, mikä on sen vastine? Käsi ylös kaikki ne, jotka voivat nimetä kaksi biisiä Commandmentilta ilman lunttaamista? Aivan: kaikki muistavat musavideobiisi Ghost of the Undeadin, koska se on ihan ok, mutta entä ne muut 30 minuuttia musiikkia? Vastaavasti, käsi ylös ne, jotka voivat nimetä ainakin kaksi biisiä aiemmilta Six Feet Under -levyiltä? Voitte laskea retoriset kätenne alas, pointti tuli läpi.

Commandment on vain tylsä levy, joka sävelletty, soitettu ja tuotettu laiskasti. Se ei ole kiinnostavaa kuultavaa, niin yksinkertaista se on. Sitä kuunnellessa ei arvuuttele, mitä uusia pohjamutia bändi voikaan urallaan kaluta läpi. Se ei anna mielikuvaa hälläväliä-meiningillä toimivasta kaveriporukasta, vaan innottomien ammattilaisten väkisin väännetystä levystä. Musiikillisesti se ei ole huonointa Six Feet Underia - se titteli menee edelleen True Carnagen jälkipuoliskolle - mutta se on levy, jota en usko poimivani levyhyllystäni vuosiin, koska siinä vieressä on huomattavasti parempi ja nautinnollisempi 13.