maanantai 24. elokuuta 2015

Turisas - Battle Metal (2004)

Turisas pöllähti koko metallimaailman tietoisuuteen kesähitiksikin leimatulla Battle Metal -rallilla. Itse en muista kappaleen/levyn aiheuttamaa kuhinaa, mutta kun kakkoslevy The Varangian Way julkaistiin, puhuttiin siitä voisiko toinen levy olla yhtä hyvä kuin jo silloin mestariteokseksi leimattu Battle Metal -esikoinen. Koska nämä kaksi levyä ovat mielessäni piirtyneet tiukasti yhteen (koska kuuntelin niitä paljon samoihin aikoihin), joudun tekemään vihaamaani ennakointirinnastusta.

Battle Metal on hyvä levy, mutta se on turhan hajanainen. Se on täynnä loistavia tai suorastaan erinomaisia kappaleita, mutta kokonaisuutena se jää hieman tilkkutäkkimäiseksi. As Torches Rise, Battle Metal, Midnight Sunrise ja kolmella kielellä laulettu (ja nimetty neljännellä) Rex Regi Rebellis ovat vailla vertaa Turisaksen ja suomalaisen folk-metalliksi nimetyn yhtyeryppään keskuudessa. Mainituista neljästä kappaleesta erityisesti Midnight Sunrise on minulle nostalginen, sillä muistan noina hämmentävinä teinivuosinani kuunnelleeni juurikin sitä kappaletta WinAmp-soittolistalta pelatessani World of Warcraftia - nämä kaksi asiaa ovat linkittyneet toisiinsa niinkin tiiviisti, että voin sanoa mikä tietty tehtäväsarja tuosta pelistä tulee mieleeni em. kappaleen soidessa.

Neljän häikäisevän hienon kappaleen vastapainona on muutama ei-niin-nerokas, muutama josta en välitä ja sitten aitoa filleriä (Sahti-Waari, c'mon!). Jompaan kumpaan kahdesta ensimmäisestä luokasta (ei-niin-nerokas tai en välitä - en osaa sanoa tarkasti) kuuluva The Land of Hope and Glory kuvastaa vittumaista nationalismia levyn tilkkutäkkimäisyyttä: se ei oikein sisällä mitään erityistä punaista lankaa tai flow'ta, vaan kuin muljahtelee eteenpäin. Samasta kappaleesta löytyy disko-poljentoa, kärinää, kuorolaulantaa, tunnelmoivaa maalailua ja ties mitä, mutta kokonaisuutena kappale jää kokeiluksi, ei sinänsä onnistuneeksi sävellykseksi. Saan tästä kommentista luultavasti paljon kakkaa niskaan, mutta sori nyt vaan, ei The Land of Hope and Glory kuvasta Turisasta tai Battle Metalia parhaillaan kenenkään mielestä, haluaisin ajatella.

Olen tätä tekstiä varten kuunnellut Battle Metalin varmaankin kymmenen kertaa, mutta silti en muista kirkkaasti kuin neljä erinomaista kappaletta ja hämmennyksen esimerkiksi The Land of Hope and Gloryn kaltaisista sävellyksistä. Vastaavasti kakkoslevy The Varangian Way, joka ei missään nimessä ole yhtä uraauurtava ja uutta innovoiva levy kuin Battle Metal, pitää punaisen langan koko kestonsa ajan hallussa tyhmentämättä kokonaisuutta valtavirtaradiopopiksi. Kakkoslevyn tarina toki auttaa fokuksen säilyttämisessä, mutta noin vartin lyhyempi kesto, tiukempi säveltäminen ja turhimpien rönsyjen karsiminen teki Turisakselle vain hyvää. Battle Metal on minulle nostalginen kuuntelukokemus, mutta se on myös hieman yllättävä sellainen, koska levy ei ole niin hyvä kuin jollaiseksi sen muistin ja selvällä marginaalilla jatko-osaansa heikompi. Mutta se ei silti ole huono, don't get me wrong, vaan... ehkä se ei ole ikääntynyt niin hyvin, mene ja tiedä.

P.S. Battle Metalin kansikuva saattaa olla yksi 2000-luvun komeimpia metallikansia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti