The Haunted - rEVOLVEr (2004)

En tunne The Hauntedia kovinkaan hyvin - tunnen yhtyeen uran pääpiirteet, mutta syvällisempi analyysi jää yhden levyn, rEVOLVErin varaan. Muistan kuinka 2003 paikkeilla Soundissa oli jatkuvaa hehkutusta kuinka The Haunted oli rässin ja yleisesti metallin seuraava messias, vaikka kakkoslevy Made Me Do It ja kolmoslevy One Kill Wonder olivat argumentteja väitettä vastaan. Näin siis ennen neloslevy rEVOLVEria. Sitten yhtye iski kehiin levyn, joka lienee kiistämättä bändin paras sekä - jos joitakin on uskominen - nykymuotoisen thrash metalin kovin tekele.

Minä ostin rEVOLVErin (kehujen lisäksi) yhden syyn takia: No Compromise potkii perseelle niin kovaa, että olo on kuin aloittelija Pylellä. Siinä kappaleessa on kaikkea sitä, minkä takia metalli on parasta musiikkia maailmassa: voimaa, koukkuja, runnovaa raskautta ja teknisesti taitavaa joskin epäinhimilliseltä kuulostavaa vokalisointia. Kyseessä saattaa olla yksi 2000-luvun parhaita levyn avaavia ralleja, enkä sano tätä kevein perustein.

Loppulevykään ei jää paljon jälkeen, vaan turpaanveto on armotonta, mutta ei monotonista. Juuri se rEVOLVErissa on hienointa: se on yllättävänkin täyteläinen levy, sisältäen rauhallisempia, hiipivällä tavalla surmaavia kohtia tai kappaleita ja puhdasta laulua jo avausraidasta tutun mäiskeen lisäksi. Otetaan esimerkiksi Abysmal, joka alkaa uhkaavana mutta vielä rauhallisena ja minimalistisesti laulettuna (käytännössä puhuttuna), mutta yhden säkeen aikana (..."'Cause I'd be better off covered in lye!") uhkaava tunnelma räväytetään naamalle, isketään täysimittainen murha käyntiin - tämä kaikki ilman, että kappaleen flow katkeaa. Ja seuraava kappale, Sabotage, onkin sitten jälleen tutumpaa mutta ah niin vaarallista nuijimista.

rEVOLVErin nimi kuvaa levyä täysin: se on kehitystä. The Haunted aloitti huomattavasti perinteisempänä ja suoraviivaisempana thrash-bändinä, mutta kolmen levyn loivan alamäen jälkeen se onnistui solisti Peter Dolvingin paluun myötä viemään musiikkiaan riittävästi eteenpäin unohtamatta juuriaan. Sittemmin yhtye jatkoi kehitystään (progressiota, jos sanaleikki sallitaan) ja levyjen taso alkoi (jälleen) putoamaan. Kuuntelin ihan kiusallani äskettäin Yhtyeen heikoimmaksi sanotun Unseenin (2011), ja se ei enää kuulostanut The Hauntedilta kuin ajoittain - mikä ei, kuten sanottua, ole yksioikoisesti huono asia, mutta sen toteutus jätti paljon toivomisen varaan. Onneksi meillä on rEVOLVEr, joka sopii kaikkiin seesteisen painostaviin hetkiin.

P.S. Pisteet kotiin tyylikkään yksinkertaisesta kansitaiteesta, jolla koko vihko on kuvitettu.