Norther - Mirror of Madness (2003)

Sanon sen heti kättelyssä: Mirror of Madness on Norhterin paras levy - se on samaanaikaan omaperäisin, moniulotteisin ja parhaiten sävelletty. Kaikki, mitä yhtye teki vuoden 2003 jälkeen, oli suoraan huonompaa tai vähintäänkin selvästi heikompaa; onkin luontevaa sanoa, että jos Norther kiinnostaa edes hitusen, Mirror of Madness on ainoa oikea paikka aloittaa tutustuminen. Jopa Petri Lindroos, jonka tulkinta on vuosi vuodelta mennyt huonommaksi, onnistuu olemaan hyvä - Betrayedin huudot ovat selvästi hänen (kapean?) äänialansa äärilaidoilla ja kuulostavat täten joko magealta tai nololta, mutta eittämättä vaarallisemmalta kuin mikään, mitä hän päästi millään muulla Northerin levyllä.

Kuten taisin jo Dreams of Endless Warin kohdalla mainitakin, Norther on kirjoissani köyhän miehen Children of Bodom - yhtyeet aloittivat tekemällä hyvin samanlaista musiikkia, kulkeutuivat metalcoremaiseen junttijunttaan ja sitäkautta täydelliseen merkityksettömyyteen (mitä nyt Alexi Laiho ja kumppanit ovat tekemässä jonkinasteista paluuta), mutta erona on se, että Bodomin lapset tekivät kaiken ensin. Siinä missä Children of Bodomin parhaat levyt olivat hapuilevan debyytin jälkeen tehdyt Hatebreeder ja Follow the Reaper, samaten hapuilevaa debyyttiä seuraava Mirror of Madness on "sisarbändin" paras tuotos.

That being said, Mirror of Madness on Northeria omaperäisimmillään, ja COB-yhteys ei tule kovin selvästi esiin, paitsi jos tietää mitä etsii (kuten kyyninen allekirjoittanut). Of Darkness and Lightin ja Unleash Hellin kaltaisia kappaleita on vaikea kuvitella luontevasti millekään Bodomin levylle, joten jotakin identiteetin tynkää Norther kaivertaa itselleen. Sanoisinkin näin mutu-tuntumalta, että Of Darkness and Light saattaa hyvinkin olla Northerin paras sävellys - ainoat oikeat kilpailijat löytyvät ennen vuotta 2005 julkaistuilta levyiltä, joten kovin kauas en eksy veikkauksessani.

Jokaisella kehulla on kuitenkin käännepuoli, väistämätön kritiikki. Oikeastaan tuo ei ole totta, sillä jos kuvaan Mirror of Madnessia Bodomiksi, josta on karsittu oivaltavat melodiat ja käsittämätön instrumenttienhallinta, se ei ole välttämättä kritiikkiä, vaan kuvaus - totta joka tapauksessa. Minulle COB:in viehätys kumpuaa juurikin oivaltavista melodioista, niiden yhdistämisestä riffeihin, hirmuisiin tempoihin ja mitä voi kutsua vain instrumenttirunkkaukseksi. Norther karsii näitä rankalla leikkurilla: valtaosa kappaleista on keskitempoisia, power metalilta haiskahtavia melodeath-sävellyksiä, joissa on kyllä koukkuja (vaikkapa Unleash Hellin pääriffi), mutta missään vaiheessa touhua ei voi sanoa uniikiksi, leukoja tasaisin väliajoin loksauttavaksi nerouden tajunnanvirraksi. Paras kuvaus levystä lieneekin mielikuvituksettoman byrokraatin yritys imitoida auteur-taiteilijaa.

Mutta, kuten on tullut sanottua, Mirror of Madness on hyvä levy, yhtyeensä paras. Tahtoisin pitää siitä enemmän kuin pidänkään, mutta toisaalta en kadu sen kuuntelemista tai suosittelemista, joten paljon on tehty oikein.

P.S. Kaikki kehut perutaan: lyriikkavihko on peilikuva, eikä mukaan ole edes laitettu omaa peiliä. Tällainen hevonpaska laittomaksi.